Kaipaatko sähköautoiluun joustavuutta, joka vastaa autoilijan muuttuviin tarpeisiin? ALD Switch mahdollistaa yrityksellesi vähäpäästöisen autokannan - joustavuudesta ja autoilijoittesi mukavuudesta tinkimättä. Palvelun avulla autoilijasi saavat käyttöönsä kuhunkin tilanteeseen sopivan auton.
ALD Switch –palvelun avulla työntekijänne voivat ottaa perinteisellä polttomoottorilla varustetun auton käyttöönsä esimerkiksi loman tai muun pidemmän automatkan ajaksi. Latausverkoston harvemmilla alueilla liikkuessa voi olla edelleen kätevämpää liikkua bensiini- tai dieselkäyttöisellä autolla.
Haluamme tarjota työntekijöillenne mahdollisuuden vähentää paikallisia päästöjä ajamalla päivittäiset ajonsa alhaisemman verotusarvon täyssähköautolla. Samalla yrityksesi voi hyötyä alhaisemmista polttoainekuluista. Kuitenkin tarvittaessa autoilija voi vaihtaa joustavasti toiseen, paremmin väliaikaisia tarpeita vastaavaan autoon.
ALD Switch -palveluun on oikeutettu jokainen ALD:n asiakasyritys ja heidän autoilijansa. Riittää, että autoilijalla on ALD:n omistamasta täyssähköautosta pitkäaikaisvuokrasopimus voimassa.
Autoilija voi hyödyntää ALD Switch –palvelua jopa neljä viikkoa vuodessa, ilman kilometrirajoituksia. Lyhimmillään lainauksen voi sopia viikon ajaksi. Samalla viikkohinnalla autoilija voi vapaasti hyödyntää ALD:n omaa, Vantaalla sijaitsevaa odotus- ja sijaisautokantaa, ilman minkäänlaista kokoluokka- tai muuta rajoitusta.
Valikoimastamme löytyy hyvin erilaisia autoja henkilöautoista pakettiautoihin ja pienistä suuriin autoihin. Oli kyseessä sitten koko perheen hiihtoloma tai ajomatka pienemmällä porukalla, voi meiltä kysyä sopivaa väliaikaisautoa käyttöön. Autoilija voi varata haluamansa auton viimeistään viikkoa ennen kuin sitä tarvitsee. Autoja on kuitenkin saatavilla rajoitetusti, joten erityisesti lomasesonkien aikaan suosittelemme tiedustelemaan saatavuutta hyvissä ajoin.
Haluatko tietää lisää?Kerromme mielellämme lisää joustavasta palvelustamme täyssähköautoilijoille. Ota yhteyttä leasingmyyntiimme.