AJANKOHTAISIA AIHEITA

11helmi
2021

Vaihtoehtoisten käyttövoimien suosion nousu näkyy selkeästi yritysautoilussa

Vaihtoehtoisten käyttövoimien suosion nousu näkyy selkeästi yritysautoilussa

Täyssähköautojen määrä ALD Automotiven yritysleasingautojen tilauskannassa on jopa kuusinkertaistunut vuoden takaisesta. Kasvu on ollut räjähtävä, vaikka lukumäärät ovatkin yhä pieniä. Viime vuonna tapahtui myös läpimurto ladattavien hybridien määrissä. Kasvupyrähdykset johtuvat yleisestä vaihtoehtoisten käyttövoimien suosiosta, mutta ison osan suosiosta yritysautoilijoiden keskuudessa selittää myös vuoden alussa voimaan astunut täyssähköauton verotusarvon alennus.

Vaihtoehtoisten käyttövoimien suosio näkyy yhä vahvemmin myös leasingautoilussa, missä polttoainekulutus ja CO2-arvot ohjaavat yritysten leasingautohankintapäätöksiä. Ympäristöarvojen ohjaamaa hankintaa ei voikaan enää tarkastella pelkkänä trendinä, vaan pikemminkin osana vastuullisen yrityksen strategiaa.

Täyssähköautojen suosio työsuhdeautoina hurjassa kasvussa

Tyypillisesti työsuhdeautoissa on kaikkiin Suomessa rekisteröitäviin autoihin nähden alhaisempi CO2-arvo, mutta nyt uuden täyssähköautotuen myötä ero työsuhdeautoilijoiden eduksi tulee kasvamaan entisestään. Täyssähköautojen määrä ALD Automotiven tilauskannassa on vuodessa jopa kuusinkertaistunut. Kasvu on ollut räjähtävää, vaikka lukumäärät ovatkin yhä pieniä. Täyssähköautoja on yritysasiakkaiden joukossa tällä hetkellä vain noin 8 % koko tilauskannasta, mutta kun vertaamme vuoden 2021 alun kappalemääriä vuoden 2019 joulukuun tilauskantaan, on muutos ollut vuoden aikana peräti 550 prosenttia. 

Vuonna 2020 tapahtui myös ladattavien hybridien läpilyönti yritysautoilussa. Tilastojen valossa suunta on selkeä: kaikista henkilöautojen rekisteröinneistä ladattavien hybridien määrä nousi viime vuonna 13 prosentista 28 prosenttiin. Kustannusten ja eritoten dieselin hinnan nousu lienee yksi selittävä taustatekijä. Ladattavien hybridien ja sähköautojen luontaista vetovoimaa lisännee jatkossa myös merkkivalikoiman – tai jopa uusien automerkkien – myötävaikutuksella tapahtuva valinnanvaran laajeneminen. Jo nyt on selkeästi nähtävissä, että kiinnostus eritoten pienemmän kokoluokan sähköautoja kohtaan kasvaa.

Lakimuutokset vauhdittavat sähköautojen kysyntää

Ison osan kasvusta selittää kuitenkin 2021 voimaan astunut autoedun verotusarvon alennus. Täyssähköautoista tuli vuoden alussa edullisia työsuhdeautoja, kun niiden verotusarvoa alennettiin 170 eurolla kuukaudessa vuosille 2021–2025. Muutos koskee sekä vapaan autoedun että käyttöedun täyssähköisiä työsuhdeautoja, jotka on ensirekisteröity Suomeen uutena vuonna 2020 tai sen jälkeen. Tuen tavoitteena on kasvattaa nopeasti täyssähköisten autojen suosiota ja alentaa näin autoilun päästöjä.

Toinen muutos on se, että työnantajan maksama sähköauton lataaminen työpaikalla tai julkisessa latauspisteessä on tullut verovapaaksi vuosina 2021–2025. Etu koskee sekä täyssähköautoja että ladattavia hybridejä. Verottajan päätös mahdollistaa etuuden antamisen kaikille työntekijöille, mutta ei ole työnantajalle pakollinen. Edulla pyritään kannustamaan erityisesti ladattavien hybridiautojen ja käyttöetuautojen haltijoita ajamaan enemmän sähköllä.

Työnantaja voi myös kustantaa auton kotilatauslaitteen työntekijälle. Kotilatauslaite on aina työntekijälle verotettava etuus. Luontoisedun laskentaperusteisiin nyt tulleen muutoksen myötä kotilatauslaitteen voi asennuskustannuksineen ottaa myös auton lisävarusteeksi, jolloin latauslaite tulee osaksi autoedun verotusarvoa. Uudistuksen myötä autoilijan kotilatauslaitteesta maksama kustannus jää aiempaa edullisemmaksi. 

Voi siis olla, että näiden muutosten myötä työsuhdeautojen suosio nousee, sillä moni on kenties odottanut verotusmuutoksia ja lykännyt työsuhdesähköauton tilaamista vuoden 2021 puolelle. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan!

Ympäristövastuu on vahvasti ALD Automotiven agendalla

Vastuullisuus on vahvasti yritysten agendalla ja näkyy myös ALD Automotiven arjessa. Ympäristöystävällisyys ja päästöjen vähentäminen ovat tärkeitä arvoja ja vaatimuksia niin meille kuin asiakkaillemme. Meidän roolimme on tukea ja konsultoida asiakkaitamme, jotta heidän on helpompi siirtyä entistä ympäristöystävällisempään suuntaan autopolitiikan ja -valintojen suhteen. Olemme myös aktiivisesti mukana autoalan ja valtion välisessä, vapaaehtoisessa Green Deal-ilmastosopimuksessa, joka tähtää henkilöautoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Voit tutustua Green Deal-sopimukseen tästä.

Ota yhteyttä
010 404 00