AJANKOHTAISIA AIHEITA

23elo
2016

Kurkistus kustannussäästöihin

Kurkistus kustannussäästöihin

Apuvälinealan sopimustoimittaja Handico Finland Oy arvostaa huoltoleasingkumppaninsa toiminnassa läpinäkyvyyttä, huolettomuutta ja kustannussäästöjä.

Handico Finland Oy on yksi maamme johtavista apuvälinealan toimijoista. Yhtiö on toiminut jo yli 20 vuoden ajan sopimustoimittajana muun muassa sairaanhoitopiireille, kunnille, kuntayhtymille ja yksityisille hoiva-alan yhtiöille.

Toiminta on aina perustunut asiakaslähtöisyyteen, laatuun ja luottamukseen. Tätä samaa Handico Finland hakee myös huoltoleasingkumppaniltaan, ALD Automotivelta.

Noin 30 apuvälinealan ammattilaista työllistävä Handico uudisti autopolitiikkansa syksyllä 2015 hankkimalla huoltoleasingsopimuksella seitsemän pakettiautoa ALD Automotivelta. Sopimus on monivuotinen ja pohjautuu Matrix-vuokratakuuseen. Kuusi pakettiautoista on merkiltään Mercedez Benz Vitoja ja yksi Ford Transit Van.  

Leasingpäätöstä edelsi laaja kilpailutus, jonka tuloksena valinta kohdistui ALD Automotiveen. Päätöstä vauhditti ALD Automotiven yhteyshenkilön aktiivinen yhteydenpito ja voimakas halu vastata kaikkiin kysymyksiin.

Läpinäkyvyyttä ja huolettomuutta

”Halusimme kokonaiskustannusten läpinäkyvyyttä ja kilpailukykyistä hintaa tarjoavan luotettavan leasingkumppanin. Ratkaisevassa asemassa oli ALD Automotiven Matrix-vuokratakuu, joka tuo meille ennustettavuutta ja huolettomuutta eli autoilu ei tuo mukanaan meille yllättäviä kuluja”, kertoo Handico Finland Oy:n toimitusjohtaja Sami Martin.

ALD:n Matrix-vuokratakuu antaa Martinin mukaan mahdollisuuden muuttaa huolettomasti ja turvallisesti ajokilometrejä todellisen käyttötarpeen mukaan.

”Matrix on iso arvo sinänsä ja reilu, kun tiedämme kulut läpinäkyvästi sen mukaan, mitä oikeasti ajetaan”, Martin kertoo ja jatkaa, että aiemmin Handico omisti pakettiautot itse, mutta nyt se halusi ennustettavuutta ajoneuvokaluston kuluihin sekä vapauttaa pääomaa ydinliiketoimintaan.

Imago paranee

Pakettiautojen valinnassa auttoi Tampereen Veho, johon Handicolla on tiivis kumppanuussuhde. Uudet, laadukkaat pakettiautot parantavat myös yrityksen apuvälinealan ammattilaisten työajojen turvallisuutta, sillä uusissa pakettiautoissa on alan viimeisin turvallisuusteknologia ja entistä taloudellisempi moottoriteknologia.

Uudet pakettiautot ovat olleet Martinin mukaan Handico Finlandille imagotekijä ja herättäneet jo myönteistä huomiota asiakaskäyntien aikana ympäri Suomea. ”Teipitetyt pakettiautot ovat tuoneet meille tieliikenteessä valtavan mainosarvon, kun myynti- ja huoltohenkilöstömme ajavat niillä asiakkaidemme luokse.”

Ota yhteyttä
010 404 00