AJANKOHTAISIA AIHEITA

21tammi
2016

Työsuhdeautoilijat ajavat ympäristövastuullisemmin

Työsuhdeautoilijat ajavat ympäristövastuullisemmin

Suomalaiset työsuhdeautoilijat ajavat ympäristövastuullisemmin kuin muut autoilijat

Ympäristövastuullisuus näkyi vahvasti yhtenä yritysautoilun trendinä vuonna 2015. Suomalaiset työsuhdeautoilijat ajoivat tammi−joulukuussa 2015 entistä vähäpäästöisimmillä autoilla ja ympäristöystävällisemmin kuin muut autoilijat. Näin kertovat ALD Automotiven ja NF Fleetin hankintatilastot, joiden mukaan työsuhdeautoissa oli keskimäärin matalammat hiilidioksidipäästöt kuin yleisesti ensirekisteröidyissä henkilöautoissa.

Hankintatilastot perustuvat samaan Axus Finland -konserniin kuuluvien ALD Automotiven, NF Fleet Oy:n ja Easy KM:n leasingrekisteröintitietoihin Suomessa. ALD Automotive, NF Fleet ja Easy KM muodostavat yhdessä Suomen suurimman huoltoleasingalan asiantuntijayrityksen. Yhteensä hallinnoitava autokanta on Suomessa noin 24 000.

ALD Automotiven ja NF Fleetin hankintatilastojen mukaan työsuhdeautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästöarvo on laskenut noin viidenneksen viimeisten kuuden vuoden aikana. Tammi−joulukuussa 2015 työsuhdeautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästöarvo oli 118,7 grammaa kilometriä kohden, kun vuonna 2014 se oli 121,6. Hiilidioksidipäästöarvo on laskenut 18 prosenttia vuodesta 2010, jolloin se oli 145 grammaa kilometriä kohden. Trafin tuoreen tilaston mukaan vuonna 2015 ensirekisteröityneiden henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästöarvo oli 123,6.

”Päästöjen laskutrendi on ollut viimeisten kuuden vuoden aikana merkittävää yritysautoilussa. Vertailu Trafin tilastojen kanssa osoittaa, että yritykset painottavat vähäpäästöisyyttä enemmän kuin yksityishenkilöt. Verotuksen ohella vähäpäästöisyyteen ohjaa yritysten autopolitiikka päästörajoineen. Tästä syystä yritykset korostavat vähäpäästöisyyttä enemmän kuin yksityisautoilijat. Autoilijat voivat omilla valinnoillaan vähentää yhteistä ympäristökuormaa”, kertoo ALD Automotiven toimitusjohtaja Pekka Kivinen.

”Ympäristösertifikaatit, mielikuvatekijät ja verotukselliset syyt kannustavat edelleen yrityksiä valitsemaan entistä taloudellisimpia ja ympäristöystävällisempiä työsuhdeautoja henkilöstölleen. Päästöjen laskutrendiä tulee tukea ja jatkaa edelleen huomioimalla yritysten autovalinnoissa entistä kehittyneemmän moottoriteknologian ja vaihtoehtoisten polttoaineiden tuomat edut. Päästöjen laskutrendi tuo leasingalalle ennustettavuutta ja merkittäviä säästöjä autoilijoille. Mitä vähäpäästöisemmät leasingautot, sitä matalammat leasing-vuokrat riippumatta tulevista leasingautojen uusista autoveromalleista ja sitä enemmän vaihtoehtoiset voimanlähteet kuten hybridi-, sähkö- ja kaasuautot yleistyvät ”, Kivinen jatkaa.

Lisätietoja

Pekka Kivinen, Toimitusjohtaja, ALD Automotive, puh. 010 404 2211
Kari Kauppinen, Myynti- ja markkinointijohtaja, ALD Automotive, puh. 040 730 2879

Ota yhteyttä
010 404 00